Uusi joululahjaksi saatu sarastuslamppu on edelleen testaamatta. Olen sammuttanut herätyksen ennenkuin se on soinut, koska olen aina hereillä jo paljon aikaisemmin. Yöunet ovat säälittävän lyhyitä pätkiä. Oikeastaan tuntuu naurettavalta puhua yöunista. Yön aikana otettavat torkkupätkät kuulostaisi sopivammalta. Pikku Likka roikkuu rinnalla kaiken yötä.

Aamut ovat kauheita. Normaalisti olen aamuvirkku, mutta huonot yöunet ovat lamauttaneet minut tyystin. Olen tappavan pahalla tuulella ensimmäiset hetket herättyäni.  Liukuhihnatyönä vaidan kaksi vaippaa, puen kahdet päivävaatteet, syötän kahdet d-tipat, heitän Tyttösen puuron mikroon ja lapioin sen hänen suuhunsa samalla kun hytkytän sitterissä istuvaa vauvaa jalallani. Surkeimpina aamuina Pikku Likka huutaa sitterissä ja Tyttönen sylkee puuroa ulos sitä mukaa kun sitä yrtän tarjoilla. 

Tyttönen on kunnostautunut pahanteossa sillä aikaa kun olen kiinni Pikku Likan hoidossa. Tänään hän kaatoi vettä nokkamukilla tohveliini, tyhjensi yhden hoitopöydän laatikon lattialle ja nyppi aimo kasan hilseilevää maalia ulko-ovesta irti. Näppärästi hän käyttää väärinpäin käännettyä pyykkikoria korokkeena ja kiipeää pahantekoon milloin minnekkin. Kynttilät, kukat ja joulukoristeet eivät ole enää turvassa missään. Pienet tahmeat kädet ehtivät joka paikkaan ja välillä huomaan vain huutavani Ei Ei Ei toistuvasti (ilman mitään tehoa).

Asunnon yleisilme on varsin sotkuinen. Olen luovuttanut järjestyksen pidon suhteen (mikä on ollut varsin tuskallista, koska olen kontrollifriikki, joka tuntee koko elämänsä olevan sekaisin kun tavarat eivät löydy sieltä mistä pitäisi). Tyttösellä on tapana kantaa mukanaan kamaa huoneesta toiseen. Hän kerää mukaansa vaatteet, kengät, ruokailuvälineet sekä lelut ja jättää ne kyydistä missä kulloinkin huvittaa. Pyykkikorit pursoilevat, tiskipöytä täyttyy astioista (vaikka olemme viimeaikoina syöneet enimmäkseen valmisruokaa). En vain yksinkertaisesti ehdi.

Ukolla on töitä koulun lisäksi, joten ymmärrettävästi hän on paljon pois kotoa. Apuja ei saa oikeastaan keneltäkään. Jos minulla olisi varaa, palkkaisin lastenhoitajan ulkoilemaan Tyttösen kanssa pari kertaa viikossa. Joskus kuulee sanottavan, että kaksi lasta menee siinä kuin se yksikin. Että se toinen menisi siinä sivussa?  Jos joku vielä väittää mulle moista potaskaa, niin tinttaisen kuonoon. Pelkästään kahden pienen ihmisen pukeminen toppavaatteisiin on karmea rumba. Kaksi on todellakin huomattavasti työläämpi kuin yksi.

Kuitenkin on paljon ihanaakin, mikä auttaa jaksamaan eteenpäin väsymyksen keskellä. Vauvan ensimmäinen nauru ja iloinen kurlutus ja hymy hoitopöydällä makoillessa. Nukkuva tuhiseva, mytty sylissäni illalla. Tyttösen pikkuinen käsi silittämässä poskeani ja toteamus: "tämä on äiti, äiti on tässä!".