Mieli on tehnyt kirjoittaa, mutta kun ei ehdi. Tällä hetkellä on valittava mitä tekee, koska sitten jotain muuta jää aina tekemättä. Jos teen ruokaa emme ehdi ulkoilemaan. Jos istun koneella, en ehdi leikkiä Tyttösen kanssa, enkä pestä hampaita...

Jääkaapin ovi on täynnä post-it lappuja. Pakko kirjoittaa jokainen pienikin asia ylös tai se unohtuu (Ja silti unohdin mennä tapaamiseen pankkiin). Lääkärit, neuvolat ja kaikenmaailman ristiäshommelit täyttävät kalenteria. Tyttönen joutui lastenosastolle pariksi päiväksi sitkeän flunssan vuoksi, kun ei pystynyt enää hengittämään kunnolla. Pikku Likka on ruvennut valvomaan ja roikkumaan tissillä öisin. Anoppi kuumottaa lasten ristiäismekkojen ostamista. Haluaa leikkiä nukkeleikkiä ja pukea lapseni näteiksi. Siitä vaan, mutta minä en JAKSA juosta kaupoissa katsomassa eri vaate vaihtoehtoja.

Minulla ja Ukolla ei ole enää yhteistä aikaa. Eilen makasimme pitkästä aikaa sohvalla sylikkäin ja katsoimme telkkaria. Kun Pikku Likka vaati huomiotani kolmannen kerran kesken ohjelman, Ukko totesi että kai se on paras mennä vaan nukkumaan. Kello oli puoli kymmenen illalla. Hän nukkuu vierassängyssä Tyttösen huoneessa, jotta jaksaa nousta kouluun. Näin hänet vilaukselta aamulla kun hän lähti.

Voi olla, että tämä talvi menee ihan horteessa. Sätkien jotenkin päivien läpi. Kunnes pieni ihminen löytää rytmin.