Pelkopoli käynti oli hyvä kokemus. Istuin ihanassa upottavassa nojatuolissa ihanan empaattisen kätilön seurassa ja ruodin koko synnytyskokemuksen hänen kanssaan läpi.

Katselimme käyrää, joka kuvasi synnytyksen kulkua ja kätilö arveli, että ponnistusvaihe on ollut niin kivulias siksi, että puudutus on loppunut juuri silloin kun olen alkanut ponnistamaan. Ja siirtyminen kivuttomuudesta kipuunhan on jo itsessään melkonen hyppäys, siihen päälle sitten vielä ponnistuskivut. Olisi ollut parempi jos se olisi loppunut aiemmin tai tietysti vielä parempi jos se olisi riitänyt vähän pidemmälle.

Suunnittelimme seuraavaa synnytystä ja haluaisin edelleen epiduraalin. Nyt se yritetään ajoittaa vain vähän paremmin ponnistusvaihetta ajtellen. Siinähän on riski että ponnistusvaihe pitkittyy, mutta sen riskin olen valmis ottamaan. Kerroin toiveeni kokeilla pystympää asentoa ja etten halua epparia kuin aivan pakon edessä. Kaikki kirjattiin ylös synnärin tietokoneelle. Minun toiveeni ja pelkoni ovat nyt siellä tallennettuna ja seuraavan kerran kun menen synnyttämään, kätilö käy ne läpi. Papereissani on myös tiivistelmä siltä varalta, että synnytys on niin nopea ettei kätilö ehdi koneelle.

Tämä yksikin käynti kerta oli todellla hyödyllinen. Minä jopa rupesin jopa odottamaan synnytystä, että saisin pienen nyytin syliini. Ja sanoin Ukolle että hän voi olla tukihenkilöni mikäli sitoutuu siihen hommaan täysillä. Minä tarvitsen todellakin hyvän tukihenkilön, enkä mitään sivustaseuraajaa. Hän saa itse päättää. Jos hän kokee ettei pysty siihen, hankin doulan.

Suosittelen ehdottomasti jokaiselle synnytyspelkoiselle pelkopolia. Toivottavasti pelkoni pysyvät kurissa loppuun asti, enkä tarvitsisi enää toista käyntiä.

Pieni ihminen sisälläni tökkii minua päivittäin ja aina kun tunnen tökkäisyn sydämeni hypähtää onnesta. Olen ruvennut miettimään vauvaa henkilönä, miltä hän näyttää ja millainen luonne hänellä on... Rakenneultrakin on tässä kuussa ja pääsemme näkemään taas vilauksen pikku pirpanasta. Ihanaa!