Tänään viideltä aamulla yrittäessäni saada Tyttöstä takaisin nukkumatin maille se iski. Nimittäin yrjötys. Siellä minä tärisin vessan lattialla halaillen pyttyä ja tuntui kuin sisukset olisi kääntyneet nurin, mutta olin pelkästään tyytyväinen. Oireeton alkuraskaus ei ole mukava juttu, jos ei ole varaa alkuraskauden ultraan. Tunnustan, että tein pari päivää sitten varmistus testinkin ja miltei sysimusta paksu viiva tuli, ennen kuin tikku oli kerennyt edes kokonaan kastua. Ainakin hcg on noussut kunnolla.

Muutenkin oireita on tullut lisää. Väsymys kaikkein selvimmin. Kaivoin vanhan raskaus päiväkirjani esiin ja luin sieltä, että Tyttösen odotusaikana uupuminen ilmestyi samoihin aikoihin. Silloin olin vielä töissä ja väsymys oli suorastaan lamauttavaa. Kuin olisi popsinut kourallisen diapamia ja sitten yrittänyt pysyä hereillä.

Perjantaina on eka neuvola. Olen istunut siellä lukemattomia kertoja viimeisen puolentoista vuoden aikana ja on ihanaa mennä sinne taas raskausasioissa. Odotushuoneessa on sekaisin äitejä eri ikäisten lastensa kanssa, pallomahaisia mammoja ja jännittyneitä pariskuntia ensikäynnillään. Vilkuillaan toisten massuja ja vauvoja, joskus vaihdetaan jokunen sana. 

Samassa rakennuksessa on myös ehkäisy neuvontaa. Joskus viime raskaudessa, kun istuin odottamassa aulassa, kaksi noin 17-vuotiasta tyttöä pohdiskeli, että "voisin mie raskaana olla ja saada sen IHANAN MAHAN, mutten haluaisi synnyttää enkä haluaisi sitä vauvaa."  Mä jouduin nauramaan hihaani. Syytä sitten hankkiakin ne pillerit.

Tietäisivätpä kaikista raskausajan vaivoista, niin eivät taatusti haluaisi edes sitä IHANAA MAHAA! :D