Oletteko huomanneet, että kun sukuun tulee uusi vauva, niin kovin usein sieltä myös pian kuolee joku?

Minun vaarini sai aivoinfarktin ja makaa nyt sairaalassa viimeisillään.

 Silloin kun plussasin, kävi mielessäni ajatus, että kukahan lähtee seuraavaksi.

Näin on käynyt ennenkin. Tyttösen ristiäisten jälkeen sain kuulla että serkkuni (joka oli samanikäinen kuin minä) oli kuollut traagisesti. Minun lapseni elämä oli juuri alkanut ja hänen elämänsä päättyi heti perään.

Vaarin poislähtö ei ole mikään yllätys. Tiesin, että vaari tulee lähtemään vauhdilla. Hän kaatuu ryskyen ja nopeasti, eikä nitisten vuosien saatossa sairaalaan vuodeosastolla. Se ei sopisi hänen tyyliinsä.

Hän on 93-vuotias ja eli omin avuin terveenä viimeiseen asti. Hänellä oli ajokorttikin vielä vuosi sitten ja hän ei koskaan käyttänyt hissiä, koska halusi kuntoilla portaissa. Sitkeästi hän nosteli puntteja ja piti huolta kehostaan ja kunnostaan tavalla, jota voi vain ihailla. Olemme aina kutsuneet häntä teräsvaariksi. Hän soitti taitavasti harmonikkaa, vaikka sormet ehkä vähän kangistuivat jo loppuaikoina. Järki hänellä leikkasi kuin partaveitsi. Ei merkkiäkään mistään höpsähtämisestä. Vanha rakuuna, rakas musikaalinen veteraanimme.

Kävin eilen hyvästelemässä hänet. Hän oli sekava, mutta tunnisti kuitenkin minut ja muistelimme yhdessä vanhoja. Sitten hän sanoi niin ihanasti, että olet kaunis kuin ruusunuppu, vaikaa todellisuudessa näytin kauhealta. Luomet turvonneena itkusta, kuin ylikypsät luumut.

Minun tulee häntä vielä ikävä.