Tänä vuonna odotan kevättä jotenkin erityisen paljon. Aurinkoisina päivinä pienet räystäältä tulevat vesinorot saavat sydämeni hypähtämään. Toiveikkaana ostin tyttöselle ihka ensimmäiset kurahousut ja -kinttaat. Sen ostosreissun jälkeisenä aamuna olikin sitten satanut metritolkulla lisää lunta ja ilma oli niin kalsean talvinen, kuin vain olla voi. Pettymykseni takapakista oli suunnaton. Voi kevät, tule jo!

Raskausrintamalla viikot matavat hissukseen eteenpäin. Pahoinvointi on hivenen hellittämään päin. Öisin vielä tuppaa yrjöttämään, kun sisäinen kello herättelee minua hoivaamaan Tyttöstä. Herääminen on ollut kahtena viime yönä turhaa, sillä lapsi on nukkunut sikeästi aamuun asti. Kyllä on ollut luksusta! En ole vuoteen saanut nukkua kahta yötä peräkkäin ilman herätyksiä. Toivottavasti neiti alkaisi vihdoin nukkua yönsä hyvin.

Selvisi, että tytöllä ilmeisesti myöskin soija-allergia. Hiljalleen aloitetut soijajugurtit saivat oireet aikaiseksi. Plääh, taas ruoka-ainetarjonta suppenee. Hankalaa kun ei voi tarjoilla neidille samoja pöperöitä kuin muulle perheelle.

Ensi torstaina pääsen vihdoin eroon tästä halvatun kuminauha-lasta-virityksestä, joka on ollut kädessäni jo kuusi viikkoa. Tapaan käsikirurgin, joka teki jänneleikkaukseni. Sormi on kovin kippurainen ja jäykkä. Koko sormen mittainen siksak-arpi on kohollaan ja tunnoton. Minusta tuntuu ettei tästä sormesta tule enää kalua. No, jää nähtäväksi mitä lekuri on mieltä.

Vielä puolitoista viikkoa np-ultraan ja pienen lokakuisen ensiesiintymiseen. Vau-kirjan vihkosen mukaan alkiovaihe on ohi ja pikkuinen on nyt virallisesti sikiö. Välillä jännitää ihan kauheasti. Jos siellä onkin joku eloton olento? Tai tuulimuna, joka ei koskaan mitään ole ollutkaan... Kulu aika KULU! Minä en jaksa tätä epätietoisuutta.

U.N.Owen 10+2