Ja tämä tarina on tosi.

Jo kolme tuttua/ystävää on esittänyt ensimmäiseksi ylläolevan kysymyksen saatuaan kuulla vauvasta.

Ei tee kohta enää mieli kertoa kellekkään. Todella loukkaavaa.

Ymmärrän kyllä, että kaikkia ei kiinnosta meidän lisääntyminen. En pyydä mitään hehkutusta ja "Ihanaa koska se syntyy, voi että sentäs" juttuja. Pelkkä "onneksi olkoon" riittäisi.

Toinen minua loukkaava asia on jatkuva vihjailu, että me varmasti tahdomme pojan, kun meillä on jo tyttö. Anoppikin kysyi ensimmäisenä, että näkyykö pippeliä, kun näytin ultrakuvaa. Hänellä ei ole vielä yhtään poikaa lapsenlapsissa, joten poikaa hän toivoo.

Se tuntuu tosi pahalle. Ihan kuin lapsi olisi pettymys ja vähemmän tärkeä, jos hän onkin tyttö. Ja minulla on alusta asti ollut tunne että hän on tyttö. No, pääasia kai on, että minulle ja Ukolle hän on aivan yhtä rakas, on hän sitten tyttö tai poika, tumma tai vaalea, rauhallinen tai vilkas, terve tai vammainen, suuniteltu tai vahinko. IHAN SAMA!