Tämän illan vietämme kotona ja todennäköisesti nukumme kaikki, kun vuosi vaihtuu.

 

Nyt olisi taas aika katsoa menneisiin tapahtumiin.  

Tärkein tapahtuma oli tietysti raskaus ja Tyttösen syntymä. Kahden vuoden plussattoman ajan jälkeen emme enää odottaneet tärppiä. Se tuli todella puun takaa. Koko raskausajan  parisuhde oli kiikunkaakun, miehellä masennusta ja työttömyyttä. Kämppä oli liian pieni ja minulla uusi matkustelua vaativa työ, joka ei  sopinut raskaana olevalle. 

Lapsi on kasvattanut meistä vanhempia. Ikinä en mistään ole ollut onnellisempi kuin lapsestani.

Toinen tapahtuma oli, kun mieheltä löydettiin kaksi vakavaa kroonista sairautta. Se päivä oli kauhea. Oli kaunista ja keväistä. Lumet olivat juuri sulaneet ja aurinko paistoi lämpimästi ja ihanasti, niin kuin se olisi hymyillyt kaikille. Kaikille paitsi minulle. Minä istuin yksin kalliolla leskenlehtien ja koiranpaskan seassa ja itkin katkerasti. Luulin, että mies kuolee.

Nyt meillä on tietoa, lääkkeitä ja parempaa vointia. 

Lapsen allergiat ja koliikki toivat myös omat murheensa viime vuoden tilille. Kuukausien itku ja parku ja oireet. Lääkärien sekä tuttujen vähättely. Syyttely ylihysteeriseksi ja "vauvat nyt vain ovat sellaisia" kommentit ovat satuttaneet enemmän kuin sanojat arvaavatkaan. Meillä oli todella rankkaa.

Nyt meillä on tietoa ja parempaa vointia silläkin saralla.

 

Mitähän ensi vuosi tuo tullessaan? Jos saisin esittää toiveita, niin tasapaksua ja rauhallista eloa kiitos. Viime vuodet ovat olleet yhtä vuoristorataa.  

Ja tieysti toivon myös toista lasta.