Katosin hetkeksi maaseudun rauhaan. Pakkasin koko perheeni mukaan ja vietimme ihanat kolme viikkoa äitini luona keskisuomessa.  Hellettä, itikan puremia, jäätelöä ja järvenrantaa.

Oli mukavaa olla reissussa, mutta kyllä se oma koti on se mansikka...

Nyt vihdoin raskaus näkyy ulospäinkin. Apteekintäti huomautti minulle hiivalääkettä ostaessani, että raskaana ollessa ei sitten saa käyttää asentinta. Olin tyytyväinen. Jees, vihdoinkin se tosiaan näkyy ulkopuolisellekin!

Tietysti nyt se alkaa sitten tuntuakin. Eilisen neljän tunnin automatkan jälkeen tuntui ristiselässä pistävä kipu, joka päättyi jonnekkin persuuksiin suonenvetomaisena tunteena. Tervetuloa selkävaivat. Nilkat ovat turvonneet tukeiksi ja muistuttavat kasikymppisen mummoni koipia.

Vauva vääntää ja vötkeltää voimakkaasti. Joskus yön pimeinä tunteina, kun olen hereillä, tunnen pientä pakokauhua siitä, että miten minä jaksan kahden pienen lapsen kanssa. Kun tuossa yhdessäkin on aika tekeminen.

Aamulla kun halaan Tyttöstä ja lapsi lörpöttelee minulle iloisesti omaa kieltään, kaikki epävarmuuden tunteet katoavat ja en malttaisi odottaa, että saan toisenkin pikkuisen syliini. 

Oi tule jo lokakuu!