Kovat pakkaset ovat taas sulkeneet minut ja Tyttösen sisätilojen vangiksi. Mihinkään ei pääse. Tekemisen puutteessa olen siivoillut muutamia kaappeja. Siivouspuuhien lomassa bongasin kaapin nurkasta laatikon, johon olen keräillyt Tyttöselle muistoksi kaikkea pientä sälää elämän alkutaipaleelta.

Säälittävän pieni muovinen ranneke, joka laitettiin heti syntymän jälkeen. Se oli silloin liian iso ja putosi ensimmäisen yön aikana. Minikokoinen pipo, jonka sai synnytyssalista. Siellä oli paljon erilaisia ja Ukko valitsi Tyttöselle punaraitaisen. Lappu jossa oli lapsen stradegiset mitat, syntymäaika ja kätilön nimi. Minipullot shampoota ja hoitoainetta, joilla pesin tukkaani sairaalassa olessani. Niiden tuoksu toi mieleeni elävästi ne päivät.

Voi kunpa saisin vielä joskus kokea sen kaiken uudestaan!

Tänään menen sairaalaan verikokeisiin. Ensi viikolla on leikkaus. Elättelen mielessäni hullua haavetta, että jänne ei olisi karannut ranteeseen asti, vaan jäänyt jostain suikaleesta kiinni ja se saataisiin korjattua yhdellä leikkauksella. Lääkärin mukaan se on mahdollista, joskin ERITTÄIN epätodennäköistä. On jo kulunut niin pitkä aika siitä, kun tapaturma sattui. Mutta kai sitä aina haaveilla voi...